Opettajat

 

Tuomo Latvala (s. 1983)


Ollut mukana erilaisissa bändeissä jo 12-vuotiaasta lähtien. Soittoharrastus lähti käyntiin klassisella  kitaralla, josta siirtyi bassokitaraan. Rumpujen soitosta innostui 14-vuotiaana  ja noin vuonna 2002 päätti keskittää harjoittelun rumpuihin. Oppinsa Tuomo on saanut useammilta yksityisiltä opettajilta, kollegoilta, kirjoista, videoista ja kokeilemalla erilaisia menetelmiä.

Kuuntelee lähes kaikenlaista musiikkia ja vaikka veri vetää enemmän metallisemman, rokimman ja progressiivisemman musiikin suuntaan, tietämystä ja kokemusta löytyy myös muiden musiikkityylien soittamisesta.

Vaikuttaa tällä hetkellä mm bändeissä:
Torture killer, Hateform, Scorngrain

Endorser:
SabianBalbexAquarian

 

Jukka Pelkonen (s. 1985)

Tykkää paljon groove/jazz/funk -tyylisestä musasta, mutta soittaa "kaikki käy"-periaatteella.

Soittokokemusta noin 15 vuotta joista neljä vuotta on kulunut myös opettaessa. 

Valmistunut muusikoksi Turun konservatorion pop/jazz-linjalta pääaineena rummut ja sivuaineena klassiset lyömäsoittimet

Jos on tarvetta hää/tanssi/bile-bändille, ota yhteyttä Jukkaan!

 

Jonne Saari (s. 1984)

Toiminut enimmäkseen pop/rock -rumpalina, mutta kokenut laidasta laitaan niin tanssimusiikin, reggaejammailun, kuin hc-punkinkin ihmeelliset maailmat.

Soittovuosia takana reilut 15 vuotta, josta noin neljä vuotta toiminut myös opettajana.

Opiskelee tällä hetkellä Turun AMK:ssa.

Endorser:
Diril